Sulje mainos

Kun ensimmäinen iPhone ilmestyi Macworldille vuonna 2007, katsojat olivat hämmästyneitä ja koko huoneesta kuului kova "vau". Sinä päivänä alettiin kirjoittaa uutta lukua matkapuhelimista, ja sinä päivänä tapahtunut vallankumous muutti matkapuhelinmarkkinoiden kasvot ikuisesti. Mutta siihen asti iPhone on käynyt läpi hankalan polun, ja haluamme jakaa tämän tarinan kanssasi.

Kaikki alkoi vuonna 2002, pian ensimmäisen iPodin julkaisun jälkeen. Jo tuolloin Steve Jobs ajatteli matkapuhelimen käsitettä. Hän näki monien ihmisten kantavan puhelimiaan, BlackBerryjä ja MP3-soittimia erikseen. Loppujen lopuksi useimmat heistä haluaisivat kaiken olevan yhdessä laitteessa. Samalla hän tiesi, että kaikki puhelimet, jotka olisivat myös musiikkisoittimia, kilpailisivat suoraan hänen iPodinsa kanssa, joten hänellä ei ollut epäilystäkään, etteikö hänen täytyisi päästä matkapuhelinmarkkinoille.

Tuolloin hänen tiellään oli kuitenkin monia esteitä. Oli selvää, että puhelimen oli tarkoitus olla jotain enemmän kuin laite, jossa on MP3-soitin. Sen pitäisi olla myös mobiili-internet-laite, mutta siihen aikaan verkko ei ollut vielä läheskään valmis. Toinen este oli käyttöjärjestelmä. iPod-käyttöjärjestelmä ei ollut tarpeeksi kehittynyt käsittelemään monia puhelimen muita toimintoja, kun taas Mac OS oli liian monimutkainen mobiilisirun käsittelemiseksi. Lisäksi Apple joutuisi kohtaamaan kovaa kilpailua Palm Treo 600:n ja RIM:n suosittujen BlackBerry-puhelimien kanssa.

Suurin este oli kuitenkin operaattorit itse. He sanelivat matkapuhelinmarkkinoiden ehdot ja puhelimet tehtiin käytännössä tilauksesta. Yhdelläkään valmistajalla ei ollut liikkumavaraa valmistaa Applen tarvitsemia puhelimia. Operaattorit pitivät puhelimia enemmän laitteistona, jonka kautta ihmiset voivat kommunikoida verkossa.

Vuonna 2004 iPodin myynti oli noin 16 %, mikä oli tärkeä virstanpylväs Applelle. Samaan aikaan Jobs kuitenkin tunsi uhan nopeassa 3G-verkossa toimivista yhä suosituimmista puhelimista. Pian oli tulossa WiFi-moduulilla varustettuja puhelimia ja tallennuslevyjen hinnat putosivat pysäyttämättömästi. iPodien aikaisempaa valta-asemaa saattoivat siis uhata MP3-soittimeen yhdistetyt puhelimet. Steve Jobsin täytyi näytellä.

Vaikka Jobs kiisti kesällä 2004 julkisesti työskennelleensä matkapuhelimen parissa, hän teki yhteistyötä Motorolan kanssa kiertääkseen operaattorien asettaman esteen. Tuolloin toimitusjohtaja oli Ed Zander, entinen Sun Microsystems. Kyllä, sama Zander, joka osti Applen lähes onnistuneesti vuosia sitten. Motorolalla oli tuolloin laaja kokemus puhelimien valmistuksesta ja ennen kaikkea sillä oli erittäin menestynyt RAZR-malli, joka sai lempinimen "Razor". Steve Jobs teki sopimuksen Zandlerin kanssa Applen kehittäessä musiikkiohjelmiston, kun taas Motorola ja silloinen operaattori Cingular (nykyisin AT&T) sopivat laitteen teknisistä yksityiskohdista.

Mutta kuten kävi ilmi, kolmen suuren yrityksen yhteistyö ei ollut oikea valinta. Applella, Motorolalla ja Cingularilla on ollut suuria vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen käytännössä kaikesta. Tapa, jolla musiikki nauhoitetaan puhelimeen, miten se tallennetaan, ja siihen, miten kaikkien kolmen yrityksen logot näkyvät puhelimessa. Mutta puhelimen suurin ongelma oli sen ulkonäkö - se oli todella ruma. Puhelin julkaistiin syyskuussa 2005 nimellä ROKR alaotsikolla iTunes phone, mutta se osoittautui suureksi fiaskoksi. Käyttäjät valittivat pienestä muistista, johon mahtui vain 100 kappaletta, ja pian ROKR:stä tuli symboli kaikesta pahasta, jota mobiiliteollisuus tuolloin edusti.

Mutta puoli vuotta ennen julkaisua Steve Jobs tiesi, että tie mobiilin näkyvyyteen ei kulkenut Motorolan kautta, joten helmikuussa 2005 hän aloitti salaa tapaamisen AT&T:n myöhemmin hankkiman Cingularin edustajien kanssa. Jobs antoi tuolloin selkeän viestin Cingular-virkamiehille: "Meillä on tekniikka, jolla voimme luoda jotain todella vallankumouksellista, joka on valovuosia muita edellä." Apple oli valmis solmimaan monivuotisen yksinoikeussopimuksen, mutta samalla se valmistautui lainaamaan matkapuhelinverkkoa ja ryhtymään siten olennaisesti itsenäiseksi operaattoriksi.

Applella oli tuolloin jo paljon kokemusta kosketusnäytöistä, sillä se oli työskennellyt tablet PC-näytön parissa jo vuoden, mikä oli yhtiön pitkän tähtäimen tarkoitus. Vielä ei kuitenkaan ollut oikea aika tableteille, ja Apple halusi suunnata huomionsa pienempään matkapuhelimeen. Lisäksi tuolloin esiteltiin arkkitehtuurisiru ARM11, joka voisi tarjota tarpeeksi virtaa puhelimelle, jonka oletetaan olevan myös kannettava internetlaite ja iPod. Samalla hän pystyi takaamaan koko käyttöjärjestelmän nopean ja ongelmattoman toiminnan.

Stan Sigman, silloinen Cingularin johtaja, piti Jobsin ajatuksesta. Tuolloin hänen yrityksensä yritti ajaa asiakkaiden datasuunnitelmia, ja Internet-yhteyden ja musiikin ostojen ansiosta suoraan puhelimesta Apple-konsepti vaikutti loistavalta ehdokkaalta uudelle strategialle. Operaattori joutui kuitenkin muuttamaan pitkään vakiintunutta järjestelmää, joka hyötyi pääasiassa usean vuoden sopimuksista ja puhelimessa käytetyistä minuutteista. Mutta halpojen tuettujen puhelimien myynti, jonka piti houkutella uusia ja nykyisiä asiakkaita, lakkasi hitaasti toimimasta.

Steve Jobs teki jotain ennennäkemätöntä tuolloin. Hän onnistui saamaan vapauden ja täydellisen vapauden itse puhelimen kehittämiseen vastineeksi datatariffien noususta ja iPodin valmistajan esittämästä lupauksesta yksinoikeudesta ja seksin vetovoimasta. Lisäksi Cingularin oli maksettava kymmenykset jokaisesta iPhonen myynnistä ja jokaisesta iPhonen ostaneen asiakkaan kuukausilaskusta. Toistaiseksi yksikään operaattori ei ole sallinut mitään vastaavaa, minkä jopa Steve Jobs itse näki epäonnistuneiden neuvottelujen aikana operaattori Verizonin kanssa. Stan Singmanin täytyi kuitenkin saada koko Cingularin hallitus allekirjoittamaan tämän epätavallisen sopimuksen Jobsin kanssa. Neuvottelut kestivät lähes vuoden.

Ensimmäinen osa | Toinen osa

Lähde: Wired.com
.